No et 
Hengittänyt väärin, nukkunut väärin. Kasvattanut väärin, vähintäänkin reagoinutkin väärin. Juossut väärin, hiihtänyt väärin, kuntoillut nyt ainakin väärin.
Sitä saattaa lakata vaikka lenkkeilemästä, kun itseään tarkkailee ja analysoi askelluksen oikeaoppisuutta. Kurssitus on hyvä vaihtoehto, mutta tuo myös paineita ja lisää suorituskeskeisyyttä. Voi olla, että näiden alla huomaat olevasi entistä uupuneempi – ja kun stressi, se se vasta ei tee hyvää.
Liekö tässä yksi juurisyy siihen, että syntyvyys Suomessa on hälyttävän matala. Että vanhemmuuskin nähdään väärinä ja oikeina tekoina. Tietoa on tarjolla enemmän kuin koskaan, mikä on yhtäältä loistavaa ja toisaalta haaste. Tietotulvan keskellä korostuu omaan vanhemmuuteen ja omiin vahvuuksiin luottaminen.
Kasvatuksen kaava ei koostu vääristä ja oikeista teoista. Se on rakkautta, haparointia, hyväksymistä, yritystä ja erehdystä. Mutta myös luottamusta, kasvua, armollisuutta, kysymyksiä, toivoa, pakahtumista, heittäytymistä…
Vanhempi tekee lopulta itsensä kanssa isomman työn, kuin lapsensa. Rakasta? Kyllä! Rikasta? Kyllä! Raskasta? Kyllä sitäkin. Mutta ennen muuta ensin mainittua palavaa rakkautta, joka peittoaa kaiken.
Otsikon kysymys on raflaava ja sen tarkoitus on herätellä. Peräänkuulutamme armollisuutta ja kasvurauhaa myös vanhemmuuteen. Vaikka välillä haparoisimmekin, vauvasta sinä olet rakas. Vilpitön ja avoin katse kertoo: sinä olet kaikki mitä hänellä on – ja olet itsesi kaltaisena paras. Hänestä sinä olet tehnyt paljon oikein. 
