Kuukauden vanhus

Vanhusten hoivan hälytystilasta on puhuttu pitkään. Kareliahoiva päätti lakata päivittelemästa ja tempaista mielekkäämmän vanhuuden puolesta. Kuukauden vanhus – kampanjan ytimessä ovat vanhukset, ikäihmiset, seniorit, iäkkäät, ikääntyneet – ja heidän hyvinvointinsa. Koko Suomen ja Joensuun seudun ensimmäinen Kuukauden vanhus arvotaan 11.4.2023. Osallistumaan pääset tämän tekstin lopussa olevalla lomakkeella.

Kareliahoivan missiona on kokonaisvaltaisemmat vanhuspalvelut, jotka tukisivat ikäihmistä ja siten koko yhteiskuntaa paremmin. On murheellista, jos vanhuksen tarpeisiin vastaaminen kapenee haavanhoidoksi tai muuksi välttämättömäksi toimeksi. Hoiva-alalla tulisi nähdä toimenpiteiden tai tehokkaiden minuuttien sijaan ihminen, joka kaipaa kuulluksi ja nähdyksi tulemista. Paljon on puhuttu lapsentahtisuudesta, olisiko jo vanhustahtisuuden vuoro? Ikä ei tarkoita sitä, että mielenkiinnon kohteet ja intohimot olisivat sammuneet. Päinvastoin – niitä on entistä tärkeämpää pitää yllä.

Kutsuimme Kuukauden vanhus-kampanjaan mukaan Joensuun seudun yrityksiä. Kutsutuista yrityksistä jokainen lähti mukaan – siis ihan jokainen. Yhteiskuntana, yrityksinä ja ihmisinä kannamme yhdessä vastuuta vanhuksistamme.

Kuukauden vanhus-kampanjan voittaja saa:

  • Houkutus: Mansikka-/vadelmakermakakku
  • Kareliahoiva: Hoivalahjakortti 2x kotikäynti
  • Karjalainen: Karjalainen kuukaudeksi
  • K-Market Reijola: Päivittäistavara-/elintarvikepaketti
  • Kotopalvelut: Viikon lämpimät ruoat kotiin toimitettuna
  • Kukkakauppa Leinikki: Leikkokimppu
  • Kuntokeskus Energy: Henkilökohtainen kunto-ohjelma
  • OMTFysio: Jalkahoitolahjakortti
  • Puhdas Ilo: Kotisiivouslahjakortti 2h

Kampanjaan pääset mukaan ilmoittautumalla oheisella lomakkeella. Läheinen voi myös ilmoittaa vanhuksen mukaan jättämällä omat tietonsa. Tietosuojasyistä lomakkeelle ei voi jättää suoraan tuntemansa ikäihmisen tietoja. Kuukauden vanhus-kampanjan voittaja arvotaan 11.4.2023. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja sovimme hetken, jolloin käymme muistamassa arvonnan voittanutta vanhusta. Teemme julkaisun sosiaalisen median kanavillemme kruunajaishetkestä. Toiveemme on, että hyvä hoiva saisi saavuttaa mahdollisimman monen kodin.

Löydät meidät somesta Facebookissa tilillä Kareliahoiva sekä Instagramissa @kareliahoiva. Sillä kuka tietää, mitä me Kareliahoivassa keksimme seuraavaksi…?

Kampanjaan voivat osallistua kaikki ikäihmiset, jotka:
– asuvat kotonaan
– ikää on yli 75 vuotta
– asuvat Joensuussa tai lähialueilla, max 25 km keskustasta

JATKOIMME KAMPANJA-AIKAA!
Kampanjaan voi osallistua 10.4.2023 saakka. Arvonta suoritetaan 11.4.
Lisäksi kampanjaan on saatu mukaan uusi yhteistyökumppani: Haluamme jakaa iloa myös muille kuin varsinaiselle Kuukauden vanhukselle 🤍 Saimme kampanjaan mukaan Sulo Bakeryn. He lahjoittavat viidelle kampanjaan ilmoittautuneelle vanhukselle uunituoreen hapanjuurileivän.

Osallistu kampanjaan

    Osallistuja

    Toivon yhteydenottoa

    Sinua saattaisi kiinnostaa myös

    Iloa ja hyvinvointia – LAPSIPERHEIDEN KAMPANJA

    Iloa ja hyvinvointia – LAPSIPERHEIDEN KAMPANJA

    Kareliahoiva ideoi marraskuun iloksi kampanjan pohjois-karjalalaisille lapsiperheille. Mukaan lähti koko joukko paikallisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa haluamme tuoda iloa ja hyvinvointia lapsiperheiden arkeen. Jokaisen lapsen hyvä lapsuus on paras mahdollinen...

    Oletko aina katsonut lasta väärin?

    Oletko aina katsonut lasta väärin?

    Hengittänyt väärin, nukkunut väärin. Kasvattanut väärin, vähintäänkin reagoinutkin väärin. Juossut väärin, hiihtänyt väärin, kuntoillut nyt ainakin väärin.

    Hoivaa taidolla ja sopivasti tunteella

    Hoivaa taidolla ja sopivasti tunteella

    Alussa oli hatara unelma - oma hoiva-alan yritys. Realisti minussa harasi vastaan: miten kuuminta lapsiperhearkea elävä nainen voisi saada yhtälön toimimaan? Innostus, kannustus sekä omat kokemukset ja suorastaan moraalinen velvollisuus roihusivat minussa niin, että...