Hoivaa taidolla ja sopivasti tunteella

Alussa oli hatara unelma – oma hoiva-alan yritys. Realisti minussa harasi vastaan: miten kuuminta lapsiperhearkea elävä nainen voisi saada yhtälön toimimaan? Innostus, kannustus sekä omat kokemukset ja suorastaan moraalinen velvollisuus roihusivat minussa niin, että perustin kesällä Kareliahoivan. Katson vuoden takaiseen hataruuteen ja totean, että hurjaa!  Iso ilo ja onni on siitä, että hyvä ystäväni Maura heittäytyi mukaan kesällä. Suunnittelu- ja valmistelutyössä on koko elämän kirjo ollut läsnä: yhdessä on työskennelty, naurettu, itkettykin. Täytyy todeta, että täydennämme toisiamme ihmeellisen hyvin. Siinä missä toinen luo uutta ja innostaa, toinen tuo tasaisuutta ja varmuutta. 💕

Elämä harvemmin menee oman suunnitelman tai käsikirjoituksen mukaan. Syksy on tuonut intohimon rinnalle nöyryyttä ja opettanut taas askeltamaan rauhassa. Oma kipunsa on siinä, että Kareliahoivan sivuilta tai viestinnästämme joku saattaa saada liian siloitellun kuvan. Vanhemmuus ei katso ammattia, ei tutkintoa tai niiden puutetta. Ammattilainen on tuntein sidottu omiin lapsiinsa ja saa olla äiti tai isä. Sanonkin sinulle lasten tai perheiden kanssa työskentelevä – muista olla armollinen itsellesi. Tätä minäkin harjoittelen, joskus päivittäin. Kiitos oma puoliso ja perhe, Maura ja Mauran perhe. Siskot, veljet ja lähipiiri. Yhteiskuntaa on kiittäminen paljosta, eikä vähiten yrityksemme saamasta Leader-tuesta. Että joku muukin kuin vain läheisemme ovat uskoneet meihin ja yritykseemme. 🫶🏻

Kareliahoivaa on hellästi vaalittu, annettu tekeytyä ja muotoiltu siten, että se oikeasti olisi tarpeen ja lisäisi hyvinvointia. Toivon, että arvomme ja viestimme välittyy myös asiakkaillemme: hoivaa taidolla ja sopivasti tunteella – aina ihmisen puolella.

– Maija

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Iloa ja hyvinvointia – LAPSIPERHEIDEN KAMPANJA

Iloa ja hyvinvointia – LAPSIPERHEIDEN KAMPANJA

Kareliahoiva ideoi marraskuun iloksi kampanjan pohjois-karjalalaisille lapsiperheille. Mukaan lähti koko joukko paikallisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa haluamme tuoda iloa ja hyvinvointia lapsiperheiden arkeen. Jokaisen lapsen hyvä lapsuus on paras mahdollinen...

Kuukauden vanhus

Kuukauden vanhus

Huikea Joensuun alueella toimivien yritysten yhteiskampanja on täällä – Lue lisää ja ilmoita itsesi tai läheisesi mukaan!

Oletko aina katsonut lasta väärin?

Oletko aina katsonut lasta väärin?

Hengittänyt väärin, nukkunut väärin. Kasvattanut väärin, vähintäänkin reagoinutkin väärin. Juossut väärin, hiihtänyt väärin, kuntoillut nyt ainakin väärin.